lauantai 5. elokuuta 2017

SADEPÄIVÄN SUOSIKKIKEITTO ITÄMAISEEN TAPAAN



Keittoa tulee laitettua ihan liian harvoin, ainakin meillä.

Tänään on ollut kolea, tuulinen ja välillä sateinenkin (vihdoinkin) päivä, joten keitto sopi mitä parhaimmin.
Uusimmassa  KOTILIESI-lehdessä oli resepti, joka heti herätti mielenkiintoni.

Keitto on itämaisesti maustettu kesäkeitto.

Jos et ole perinteisen kesäkeiton ystävä, niinkuin minä, niin kannattaa kuitenkin maistaa tätä hiukan erilaista versiota. J ei tykkää tavallisesta kesäkeitosta, mutta tätä "terästettyä" keittoa hän kehui ja ottipa santsiannoksenkin!

Tässä resepti, josta riittää 6-8:lle:




3-4 uutta peruna
2-3 porkkanaa
1/2 kukkakaali
2-3 sipulinvartta
7-8 dl kasvislientä
1 parsakaali
2 dl kookoskermaa
1 dl vihreitä papuja
1 dl herneitä
1/2 tuoretta pinaattia
1/2 punainen chili
1/2 limetinmehu ja -kuori
1-1 1/2 tl suolaa
1/2 dl tuoretta korianteria
1/2 dl tuoretta tilliä


1. Pese ja rapsuta perunat ja porkkanat. Halkaise perunat, tai jos ne ovat isoja, leikkaa neljään osaan. Leikkaa porkkanat viipaleiksi, erottele kukkakaalin kukinnot ja hienonna sipulinvarret.

2. Lisää kasvikset kiehuvaan kasvisliemeen. Vettä tulee olla sen verran, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehua, kunnes perunat ovat kypsiä, keittoaika n. 10-15 min. Lisää parsakaalin nuput n. 4 min. ennen kookoskerman lisäämistä.

3. Lisää keittoon kookoskerma, pavut, herneet, hienonnetut pinaatinlehdet ja hienonnettu chili. Anna keiton kiehahtaa. Mausta keitto hyvin pestyn limetin kuorella ja mehulla sekä suolalla.Tarkista maku. Lisää tarvittaessa kasvislientä.

4. Koristele keitto hienonnetulla korianterilla ja tillillä. Tarjoa lisukkeena tuoretta rieskaa ja voita.


Tätä tehdään toisenkin kerran! Tosi maukas, hiukan erilainen kesäkeitto, suosittelen.

Minä jätin korianterin pois, koska J ei siitä tykkää ja pinaattia minulla ei myöskään ollut.



OIKEIN MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA SINULLE!







 

14 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Tykkään keitoista tosi paljon, mutta niitä tulee tosiaan tehtyä ihan liian harvoin.
    - Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi maukas keitto; sopivasti ytyä.
      Kiitos, sadetta pidellään ja suojaudutaan myrskytuulelta sisätiloissa.

      Poista
  2. Kuulostaa ja näyttää herkulliselta. Kiitos reseptistä, kokeilen tätä heti ensi viikolla. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Helppotekoinen, eikä kalliskaan ja tosi hyvä.
      Sinulle myös hyvää iltaa!

      Poista
  3. Onkin kiva resepti! Tykkään myös ihan perinteisestä kesäkeitosta, mutta vaihteeksi voisi kokeilla tätä. Meillä kyllä tehdään keittoja ja tykätään niistä. Kun tekee ison kattilallisen, on valmista ruokaa moneksi päiväksi.
    Ihanaa sunnuntaita! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kun meillä on keittoa niin todetaan, että miksei tehdä useammin keittoruokaa. Saa tosiaan useammaksi päiväksi ettei tarvitse kuin lämmittää.
      Sateista sunnuntaita täällä vietetään.

      Poista
  4. Herkulliselta näyttää, kookoskerma antaa varmaan hyvän säväyksen. Täytyypä kopsata ohje talteen. Kiitos kun jaoit sen täällä. Lupsakkaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tuo kookoskerma oli juuri se joka teki tästä keitosta niin maukkaan. Sitä ei parane jättää pois.
      Mukavaa uutta viikkoa sinnekin päin!

      Poista
  5. Minua houkuttaa tuo kookosmaito. Tykkään kyllä muutenkin kesäkeitosta, mutta kookos voisi tuoda siihen uudenlaista makua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten juuri edellä mainitsin, niin tuo kookoskerma on se tämän keiton juju! Ja chili, joka meillä oli mietoa laatua, sopi myös erittäin hyvin joukkoon.

      Poista
  6. Kiitos ohjeesta! Meillä keittoja syövät minä ja... minä. No, jauhelihasta tehty "lihakeitto" menee, mutta muuten alkaa olla vähän hankalampaa. Niin ja tietysti chicken soup, mutta sekin purkista. Mulle tuli Kotiliesi monta vuotta, mutta sitten postimaksut alkoivat olla niin älyttömät että katsoin viisaimmaksi lopettaa tilauksen. Ja niitä tilaajalahjojahan ei koskaan sisällytetä ulkomaantoimituksiin.

    Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyyliset keitot eivät oikein taida olla miesten ja lasten suosikkeja, mutta tästä hekin voisivat tykätä, joten kannattaa kokeilla.
      Toi tuntuu aika epäreilulta ettei tilaajalahjoja toimiteta ulkomaille. Mutta jossain lehdessä oli se mahdollisuus että jos ei halunnut tilaajalahjaa niin sai useamman numeron lehteä ja sehän kuulostaakin hyvältä vaihtoehdolta.
      Oikein hyvää viikkoa sinnekin!

      Poista
  7. Hyvältä näyttää🤗Mä tykkään keitoista..pitäisi tehdä useammin vain.Mukavaa alkavaa viikkoa☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää ja maistui. Tuore leipä lisukkeeksi ja vie kielen mennessään!
      Hienoa uutta viikkoa sinullekin!

      Poista